Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

               Lapin ulvontaa -info

                                          Miten keksin?

Olin automatkalla kun oltiin tulossa pois serkuiltani Nummelasta ja ajattelin että olis kiva tehä näillekki sivuille sellanen pääsarjis. Aloitin päähenkilön suunnittelusta. Halusin sen olevan valkoinen susi (Mutta ensin Hawer oli ruskea). Olin oppinut juuri piirtämään nauhoja susien jalkaan, joten halusin päähenkilöllekkin sellaiset. Ja ku mun lempi väri on ruskee, nii päätin laittaa ruskeet nauhat etutassuihin. Minusta arvet olisivat korostukseksi päähenkilön taistelu kokemuksesta, joten laitin sille kaksi arpea oikeaan silmään. Halusin silmien olevan keltaiset jotta sen erottaisi helpommin sudeksi. Mietin pitkään hahmon nimeä ja päädyin nimeen; Hawer.


Sitten piti enää keksiä sarjan nimi. Mietin ensin että sudet seikkailevat synkässä metsässä. Mutta kun otin huomioon valkean turkin, halusin ympäristön olevan myös valkea joten päätin susien olevan lumen keskellä. Ja eniten luntahan löytyy lapista. Sitten keksin jonkin suteen liittyvän sanan, silloin keksin "ulvoa" - sanan joten sarjan nimeksi tuli: " Lapin ulvontaa"

Sitten keksin juonen.

                                 Juoni

Siis lapin ulvontaa juoni:

Sarjan päähenkilö on valkea susi nimeltä Hawer. Hawerin isä omisti lauman jonka nimi oli " Wolry ". Eli Hawer olisi ollut lauman uusi johtaja. Lauma oli lapin suurin susilauma. Haikki sujui leppoisasti kunnes Night nimiselle sudelle tuli mieleen vallata kaikki susilaumat, etenkin Wolryn. Kaikki muut pikku susilaumat ovat suostuneet Nightin pyyntöön eikä omasta tahdostaan. Kun Night pyysi Hawerin isää, Getsua liittämään laumansa Nightin laumaan, Getsu kieltäytyi. Vaikka Night kuinka lahjoi ja uhkaili, tulos oli sama. Pian sen jälkeen Night houkutteli ihmiset Getsun kimppuun. Niin Hawerin isä kuoli. Pian Night hyökkäsi Hawerin äidinkin kimppuun ja niin Hawer jäi yksin. Kun se kasvoi, se lähti kostamaan Nightille vanhenpiensa kuoleman ja lauman hajoamisen. Matkalla se saa tietää että sille on luotu kyky nähdä ja kuulla haamuja. Tätä keinoa hyväksi käyttäen Hawer saa laumaansa haamuja jotka haluavat kostaa Nightille niiden kuoleman. Matkalla Hawer tapaa myös muita ystäviä jotka haluavat tappaa Nightin. Se tapaa mm. Zena nimi  sen nartun jonka kanssa Hawer saa pentuja. Toisesta pennusta tulee Lapin ulvonnan 2 sukupolven pää henkilö. Siitä tulee tulee saman kaltainen osio vähän myöhemmin...